Hei, sinä siellä!

Etsimme joukkoomme kehityshaluista kiinteistötoimen projektityöntekijää. Työtä on tarjolla heti sopivan henkilön löydyttyä. Jos vielä opiskelet, on sinulla mahdollisuus työskennellä joustavasti jo opintojen ohessa tuntitöiden merkeissä.

Tehtäviisi lukeutuvat muun muassa avustavat tehtävät korjaushankkeissa (hankesuunnittelu, projektisuunnittelu, kokouksien sihteerinä toimiminen), kiinteistötoimen vuosikellojen suunnittelu ja laatiminen, kiinteistökierrokset sekä tekniset isännöitsijätehtävät ja avustavat tehtävät isännöintikohteiden hallinnoinnissa. Näiden lisäksi esimerkiksi muut kiinteistötoimeen liittyvät projektitehtävät.

Kokemus kiinteistönhoitotyöstä, isännöinnistä, kiinteistöalan tai rakennusalan työnjohtotehtävistä sekä rakennuttajakonsultin tehtävistä ovat avuksi työssä, mutta eivät välttämättömiä.

Toivomme sinulta hyviä tietoteknisiä taitoja ja itsenäistä työotetta. Työssä vaaditaan hyvää kirjallista ja suullista ulosantia. Toimit luontevasti erilaisten asiakkaiden kanssa. Tarkempi tehtävänkuva ja palkkaus räätälöitävissä ja sovittavissa henkilön mukaan.

Tehtävässä on mahdollisuus kehittyä ja kasvaa kiinteistöalan asiantuntijatehtäviin. Tulevia työnimikkeitä voivat olla esimerkiksi kiinteistöpäällikkö, isännöitsijä, kiinteistöinsinööri, projekti-insinööri, ylläpitopäällikkö tai projektipäällikkö.

Meistä:

FinProma Oy tarjoaa kiinteistö- ja projektipäällikköpalveluita kahden palvelulinjan kautta: Seuris-palvelut & Kiinteistökamu-palvelut. FinProma Oy toimii kiinteistönomistajien tukena ylläpidon johtamisessa, korjaushankkeissa ja erilaisissa kiinteistötoimeen liittyvissä projekteissa.

Tarkoituksenmukaisuus on sydäntämme lähellä ja tästä syystä suosimme ketterää, joustavaa ja hybridimäistä työskentelytapaa (= toimistolla, kotitoimistolla, asiakkaalla). Meillä on nykyaikainen ja joustava Co-Working toimistotila MOW Supernovassa, Tampereen Ratinassa.

Lisätiedot: Lauri Tuohimaa, DI, IAT
045 136 3586 (puhelimitse 14.-18.12.2020 ja 7.1.2021à) tai info@finproma.fi

FinProma Oy
Sähköposti: info@finproma.fi
Käyntiosoite:
Ratinankuja 1 MOW Supernova, 33100 Tampere

FinProman uutissivulle kirjoittelemme ajankohtaisia kirjoituksia. Parhaiten pysyt kuulolla uusista kirjoituksistamme esimerkiksi seuraamalla somekanaviamme: